Kevään 2012 ohjelmaan kuului linokaiverrukseen ja puupiirrokseen tutustuminen. Aloitimme linokaiverruksella, jossa muovimassaan kaiverretaan kuvio. Sen jälkeen laatalle telataan väri ja sen jälkeen kuvio siirretään paperille. Kaiverrus itsessään oli helppoa. Vaikeaa oli valita kaiverrettava kuva ja miettiä siinä pois kaiverrettavat osat. Väri tarttui koholle jääneeseen pinnan osaan.
 |
ExLibrikseni suunnitelma ja toteutus, joka ei aivan mennyt "putkeen". |
Tarkoituksenani oli tehdä itselleni Ex Libris. Kuvio onnistui niin ja näin, mutta teksti tulikin sitten takaperin! Mutta jäipä hyvin mieleen se, että on mietittävä asiat tarkkaan.
 |
Punavihreä kukko |
Linokaiverruksen jälkeen siirryimme puupiirroksiin. Akseli Gallen-Kallela toi puupiirrostekniikan Suomeen, mutta ehkäpä Ina Collianderin puupiirrokset ovat tutumpia. Kaiverrus tehtiin koivuvanerilevylle, joten kaiverrustyö olikin huomattavasti raskaampaa ja hankalampaa kuin linolevylle kaivertaminen. Nämä kukot on tehty koivuvanerille kaivertamalla. Levyn molemmat puolet käytettiin eli värit painettiin kahdella laatalla.